Kuka on sarjakuvien historian kuuluisin prinssi? Prinssi Valiant? Prinssi Namor? Diana Prince? Väärä, väärä ja väärä. Pahoittelut Hal Fosterille, Bill Everettille ja Charles Moultonille (edellä mainittujen prinssien vastaaville tekijöille, jotka eivät olisi kuninkaita) tunnetuin sarjakuvien prinssi on, Prince, eksentrinen rocktähti, joka teki splashin aikana 1980: t, joissa on niin räikeitä, funky-pop kappaleita kuin "Little Red Corvette", "When Doves Cry" ja "Delirious", ja joka jatkaa pop-musiikin faneja edelleen.

Saatat ihmetellä: Mitä villissä, villissä urheilumaailmassa prinssillä on tekemistä sarjakuvien kanssa? 1991: ssä, musiikkipohjaisten sarjakuvien nousukauden aikana (kiitos osittain Revolutionarylle, sellaisten nimikkeiden kustantajalle kuin Led Zeppelin Experience), DC Comics julkaisi Piranha Music -merkinnänsä alla Prince: Alter Ego, yhden -kuvan on kirjoittanut Dwayne McDufAe (Justice League Unlimited), lyönyt Denys Cowan (kysymys) ja musteen kirjoittanut Kent Williams (Havok & Wolverine: Meltdown).

Aina suurenmoisen Brian Bollandin, Prince: n koristama upea kansi, Prince: Alter Ego yrittää vaivatta sekoittaa peräkkäisen taiteen tarinankerronnan tekniikoita musiikin voimalla ja draamalla. Tuloksena on kiusallisesti (ja ajoittain taiteellisesti) kirjoitettu, toivottoman korjuinen moraalileikki, joka tarjoaa kätevät, romanttiset ratkaisut monimutkaisiin ongelmiin.

Tarinamme alkaa siitä, että Prinssi risteilee purppuraisella moottoripyörällään, palaa takaisin Minneapolikseen pitkän kiertueen jälkeen, hänen vihreä nahkatakinsa tupsut tuulessa. Kun hän saapuu kaupunkiin, joka on "hänen suosikki laulunsa, hänen sydämensä tuntema sävelmä", hän kokee, että rytmi ei ole aivan oikea, että jotain on väärin, kuten "kuullessaan suosittua vanhaa singleä soittaen hieman nopeudella". Tämän sarjakuvan musiikin metaforit ovat selvästi syviä, mikä on kunnia McDuffielle. Itse asiassa he levittäytyvät kirjallisuuteen kun Prince päättää "tehdä pienen oman musiikin" asettamaan asiat suoraan.

Ei löytynyt museota. Prince poistuu studiosta häiriötoivoissaan (hänen nimensä on Muse, riittävän sopiva), mutta löytää enemmän kuin mitä hän on sopinut: pari jengejä sodan partaalla. Hämmästyttävän (puhumattakaan uskomattoman) prinssi tukahduttaa konfliktin seuraavalla retortulla: "Luulin, että teidän kahden piti olla johtajia. Mitä tapahtuu kansallesi, jos aloitat sodan keskenään?" Kuultuaan nämä viisauden sanat, jengin johtajat jakavat lopullisen lopun, joka saa heidät näyttämään tulevan transsista ja näkevän tiensä virheen. Se, että kohtaus ei päättynyt kyyneleihin, halaukseen ja sokerievästeiden reseptien vaihto oli hieman yllättävää.

Lopettuaan jengisota. Prince on edelleen levoton kaupungin "hienovaraisen uuden rytmin" ansiosta. Hän menee vanhaan kummitukseensa, Glam Slam -tanssiklubiin, ja kuulee tutun äänen: oman musiikin, mutta soittaa "puhtaalla, räjähtävällä vihalla", joka saa ihmiset "repimään toisiaan toisistaan". Prince huomaa, että entinen bändikaverinsa, Kaksoset, on palannut takaisin lavalle tuottaen haitallista, raivoa aiheuttavaa musiikkia. Tuloksena oleva vuorottelu- ja takaisinkytkentäjärjestys (jossa Prince kohtaa ensin kaksoset) on esimerkki aiheesta: Musiikin tulisi olla positiivista ja kohottavaa (sekä fyysisesti että henkisesti), ei vihaa, tuhoa ja keskiarvoa.